Takaisin

Hedelmättömyys tulisi määritellä nykyistä laajemmin

Hedelmättömyys tulisi määritellä paljon nykyistä laajemmin ja kattavammin, toteaa akatemiatutkija Jukka Kekäläinen Itä-Suomen yliopistosta Human Reproduction -tiedelehdessä viime viikolla julkaistussa mielipidekirjoituksessa. Hedelmättömyys ei välttämättä aina johdu sairaudesta, vaan kyse voi olla myös sukusolujen tasolla tapahtuvasta parinvalinnasta.

Nykyaikaiset lapsettomuushoidot ovat auttaneet miljoonia hedelmättömyydestä kärsiviä pariskuntia, ja lapsettomuushoitoja voidaankin pitää yhtenä lääketieteen suurimmista saavutuksista. Ne eivät kuitenkaan toimi täydellisesti: monien pariskuntien kohdalla raskaus ei yrityksistä huolimatta toteudu tai sen saavuttamiseksi usein vaaditaan useampi hoitokierros. Niin ikään merkittävä osa pariskunnista ei koskaan saa tietää, mistä hedelmättömyys heidän kohdallaan johtuu. Hedelmättömyyden diagnosoiminen onkin erittäin vaikeaa.

Nykymääritelmän mukaan hedelmättömyyttä pidetään lisääntymiselimistön sairautena, jonka oletetaan aiheutuvan miehestä tai naisesta johtuvista patologisista tekijöistä. Viimeaikaisen evoluutiotutkimuksen valossa kuva hedelmättömyydestä on kuitenkin paljon nykymääritelmää moninaisempi. Hedelmöittymiseen vaikuttavat miehen ja naisen yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi myös heidän sukusolujensa välinen geneettinen yhteensopivuus.

Naisen lisääntymiselimistö tekee lopullisen valinnan

Luonnollisessa hedelmöittymisessä naisen lisääntymiselimistö sallii vain hyvin tarkasti valikoidun siittiöpopulaation edetä hedelmöittymättömän munasolun läheisyyteen. Ilmiöstä puhutaan naisen (tai naaraan) piilovalintana ja se pyrkii suosimaan geneettisesti yhteensopivan kumppanin siittiöitä. Naaraan piilovalintaa tapahtuu kaikkialla eläinkunnassa – viimeaikaisten tutkimustulosten perusteella myös ihmisellä.

Naisen lisääntymiselimistö ja munasolut pystyvät todennäköisesti tunnistamaan geneettisesti yhteensopivat siittiöt tiettyjen sukusolujen pinnalla olevien molekyylimarkkereiden perusteella. Sukusolujen välityksellä tapahtuvan parinvalinnan tarkoituksena vaikuttaisi olevan etenkin kumppanien immunogeneettisen yhteensopivuuden varmistaminen ennen sukusolujen yhdistymistä.

Ennen hedelmöitystä siittiöt altistuvat monenlaisille naisen lisääntymiselimistön eritteille, ja geneettisesti yhteensopivien siittiöiden valinta voikin näiden eritteiden välityksellä tapahtua eri osissa naisen lisääntymiselimistöä ja siten alkaa jo paljon ennen sukusolujen fyysistä kontaktia. Kumppaneiden sukusolujen geneettiseen yhteensopivuuteen todennäköisesti vaikuttaakin monimutkainen, toisiinsa yhteydessä oleva geenien verkosto.

Uusia mahdollisuuksia hedelmättömyysdiagnostiikkaan ja lapsettomuushoitoihin

Hedelmättömyyden määritelmää tulisi laajentaa, sillä on tärkeää ottaa huomioon, että hedelmöittymisen todennäköisyyteen vaikuttavat myös evoluutiomekanismit, jotka pyrkivät varmistamaan lisääntymiskumppaneiden sukusolujen välisen geneettisen yhteensopivuuden. Nykyistä laajempi hedelmättömyyden määritelmä voi auttaa ymmärtämään, miksi hedelmättömyyden syyt jäävät niin usein nykymenetelmin löytämättä. Hedelmättömyyden näkeminen nykyistä laajempana ilmiönä voisi myös avata uusia mahdollisuuksia lapsettomuushoitojen entistä tarkemmalle räätälöinnille kunkin pariskunnan yksilöllisiin tarpeisiin sopivaksi.

Viite:
Jukka Kekäläinen, Genetic incompatibility of the reproductive partners: an evolutionary perspective on infertility, Human Reproduction, 2021;, deab221, https://doi.org/10.1093/humrep/deab221 (28.9.2021)

Itä-Suomen yliopiston tiedote