Takaisin

Kesätyö KYSissä oli näköalapaikka

Vuoden alkaessa käynnistyy myös kesätöiden haku. KYSissä on tänäkin vuonna avoinna noin 150 kesätyöpaikkaa. Nuorille kesätyö antaa kokemusta, verkostoja ja oppia, joilla ponnistaa työuralla eteenpäin.

Iris Pykäläinen oli viime kesän töissä osastonsihteerinä röntgenissä. Kesän alussa Iriksellä ei ollut juurikaan tietoa siitä mitä kaikkea kuvantaminen ja osastonsihteerin työ sisältävät.

– Minulle ovat avautuneet röntgenin ajanvarauksen salat ja samalla olen päässyt työskentelemään ympäristössä, jonka läpi useiden eri yksiköiden potilaat virtaavat. Näköalapaikaksikin tätä voisi kutsua, Pykäläinen kuvailee kesäduunariblogissa.

Vaikutuksen teki erityisesti se, miten monenlaista osaamista ja useiden ammattilaisten yhteistyötä potilaan hoitamiseksi tarvitaan.

– Vaikka kokonaisuus on saatettu pilkkoa moniin eri osiin ja hoitoon saattaa liittyä hyvin monenlaisia mutkia ja muuttujia, taustalla on yksi yhteinen tavoite: terveyden palauttaminen, ylläpitäminen ja parantaminen, Pykäläinen kiteyttää.

Kollegoiden apu lähellä

Heidi Kääriölle kesätyö sydän- ja rintaelinkirurgian osastolla antoi hyvän perehdytyksen perushoitotyöhön. Kääriö muun muassa hoiti vastuuhoitajan työparina leikkauspotilaita, valmisteli potilaita leikkaukseen ja vastaanotti potilaita osastolle.

– Valmistuttuani minun on helpompi siirtyä vastuullisempiin työtehtäviin, kertoo terveydenhoitajan opinnoissa loppusuoralla oleva Kääriö.

Työ oli monipuolista ja välillä myös todella kiireistä, mutta hektisetkin päivät sujuivat yhteistyötä tehden.

– Osastotyössä on se hyvä puoli, että aina on kollegoiden apua lähellä, jos sitä tarvitsee. Arkena myös esimerkiksi osastonsihteereiltä saa kullan arvoisia vinkkejä omaa työtä helpottamaan, Kääriö kiittelee.

Lääketieteen sanasto tutuksi

Tekstinkäsittelijä kirjoittaa sanelut ja huolehtii potilasasiakirjaliikenteestä. Huolellisuus, tarkkuus ja nopeus ovat tärkeitä ominaisuuksia tekstinkäsittelijälle, kertoo tradenomiopiskelija Eveliina Mykkänen.

– Se, että kertomustekstit ja muut dokumentit ovat pian käytettävissä, on yksi tapa edistää potilaan asioita.  Sehän se on ollutkin motivoivaa kesän aikana: saa tehdä työtä, josta on konkreettisesti hyötyä potilaan kannalta.

Kesätyössä tekstinkäsittelyssä Mykkänen oppi lääketieteen sanastoa ja eri järjestelmien käyttöä.

– Työyhteisön tuki on ollut suuri voimavara. Hienoa on ollut se, että työkaverit ovat aina valmiita neuvomaan, vaikka kiirettäkin on välillä ollut, Mykkänen iloitsee.

Hakemuksen visuaalisuus erottuu

Tämän vuoden kesätyöt KYSissä ovat haettavana parhaillaan. Avoimia kesätyöpaikkoja on sairaanhoitajan ja lähihoitajan tehtävissä, ensihoidossa sekä osastonsihteerin ja tekstinkäsittelijän tehtävissä.

Rekrytoija Kati Häyrinen rekrytointipalveluista kertoo, ettei kesätyöntekijöiden odoteta olevan valmiita ammattilaisia. Tärkeitä ominaisuuksia alan opintojen lisäksi ovat tarkkuus, oppimiskyky, paineensietokyky, hyvä työmoraali ja iloinen palveluasenne.

– Hoitotyössä korostuvat ennen kaikkea potilaslähtöisyys ja vahva motivaatio potilastyöhön, Häyrinen sanoo.

Työhakemuksessa on tärkeää kertoa selkeästi aiempi työkokemus ja koulutus. Tällöin rekrytointia tekevät henkilöt pystyvät jo hakemuksen perusteella muodostamaan alustavan käsityksen hakijan osaamisesta.

Entä miten erottua satojen hakijoiden joukosta? KYSin rekrytointipalveluista vinkataan, että myös hakemuksen visuaalisuuteen kannattaa panostaa, esimerkiksi valokuvan tai lyhyen videoesittelyn muodossa.

Katso KYSin avoimet kesätyöpaikat ja hae Kuntarekry-palvelussa
Haku KYSin kesätyöpaikkoihin päättyy 18.2.2019 ja valinnat tehdään maaliskuun 2019 loppuun mennessä.