Takaisin

Koronanyrkki: Alueellinen koronavirusepidemiatilanne ja suositukset 29.12.2020

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä ollaan edelleen COVID-epidemian perustasolla (kahden viikon ilmaantuvuus 16,4/100 000).

Tilanne on alueemme kaikissa kunnissa hyvin rauhallinen. Yksittäisiä tapauksia on todettu lähinnä matkustamiseen liittyen ja niihin liittyvät altistumiset on saatu pääsääntöisesti kartoitettua.

Koronarokotukset ovat käynnistyneet samaan tapaan kuin muualla Suomessa.

Alueellisen COVID-19-työryhmän eli ”koronanyrkin” päätöksen mukaisesti epidemian torjuntaan liittyvä ohjeistus ja rajoitukset säilyvät ennallaan. Vaikka taudin ilmaantuvuus on pienentynyt, nyt ei ole oikea aika höllentää rajoituksia eikä vähentää torjuntatoimia.

Voimassa olevat alueelliset suositukset 30.12.2020 alkaen

Kasvomaskia kannattaa käyttää aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista, myös yksityisissä tapaamisissa etenkin.

Lue lisää THL:n sivuilta: Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille.

Lisäksi nyrkki painottaa, että uuden vuoden juhlinnassa on edelleen muistettava etäisyydet ja hyvä hygienia.

Kokoontumiset

Itä-Suomen aluehallintoviraston voimassa olevan määräyksen mukaisesti yli 20 hengen yleisötilaisuuksia ei tule järjestää. Rajoitus koskee kaikkia sisä- ja ulkotiloissa järjestettäviä yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Määräys on voimassa 22.1.2021 saakka.