Takaisin

KYSin pääsairaalan uudistamishankkeen jatkolle investointilupa

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on myöntänyt poikkeusluvan KYSin pääsairaalan uudistamiselle eli KYS Uusi Sydän 2025 -projektin rakennusinvestoinnin jatkamiselle.

Käytännössä ministeriön poikkeuslupapäätös mahdollistaa KYSin uudisrakennushankkeen jatkamisen ja sen myötä myös KYSin pääsairaalan vanhimman osan peruskorjauksen. Uusi Sydän -projekti toteutetaan vaiheittain vuosien 2018-2025 aikana. Sen kustannusarvio on noin 164 miljoonaa euroa.

- Ensimmäisen vaiheen rakentamiseen saimme poikkeusluvan vuonna 2017 ja tämä sairaalan sisäpihalle rakennettu uudisrakennusosa otetaan käyttöön helmikuun lopussa. Sairaalan toiminnan kehittämisen kannalta on oleellisen tärkeää päästä saumattomasti etenemään seuraaviin vaiheisiin, toteaa hankejohtaja Juhani Kouri.

10. kerroksisen uudisrakennuksen seitsemään kerrokseen tulee vuodeosastoja ja kahteen kerrokseen poliklinikka- ja kuvantamistiloja sekä lisäksi mm. väestönsuoja- ja teknisiä tiloja. Uudisrakennuskokonaisuus ja vanhan, vuonna 1958 rakennetun pääsairaalan peruskorjaus on laajuudeltaan noin 60 000 neliömetriä. Uudisrakennuksen rakennustyöt käynnistyvät heti loppiaisen jälkeen Pääsairaalan ja Sädesairaalan välisellä piha-alueella.

- Ministeriö ei voinut myöntää poikkeuslupaa hankkeen viimeiselle vaiheelle, jossa purettaisiin vuonna 1985 rakennettu vuodeosastotorni ja rakennettaisiin kulkuyhteydet uudisrakennuksesta sairaalan muihin osiin, koska hankkeen viimeinen vaihe sijoittuu vuoteen 2025 ja investointeja koskeva poikkeuslaki on tällä hetkellä voimassa vuoteen 2022, Kouri avaa.

Uusilla toimintamalleilla palvellaan laajaa väestöä

Päätöksessään sosiaali- ja terveysministeriö toteaa, että KYSin Uusi Sydän -rakennushankkeessa on huomioitu koko sairaala-alueen kehittäminen, mikä tukee potilaslähtöistä toimintaa myös maakuntaa laajemmalla alueella. 

Lisäksi ministeriö toteaa, että investointi on KYSille tarpeellinen, koska se vastaa laajasta päivystyksestä ja maakunnan ensihoitopalveluista. Ministeriön mukaan uudisrakennus antaa myös paremmat mahdollisuudet keskittää vaativa erikoissairaanhoito KYSiin.

Ministeriö katsoo, että uuden sairaalan joustavat tilaratkaisut mahdollistavat toimintaprosessien kehittämisen, uusien toimintamallien toteuttamisen ja niiden kustannustehokkaan tuottamisen. Erityisesti ministeriö painottaa sitä, että uudisrakennus mahdollistaa terveellisen ja turvallisen sairaalaympäristön potilaille ja henkilöstölle. 

Sote-investointeja rajoittava väliaikainen laki tuli voimaan 1.7.2016 ja se on voimassa vuoden 2022 loppuun saakka. Sen mukaan Suomen kaikille uusille sairaalainvestoinneille on saatava poikkeuslupa STM:ltä ennen niiden käynnistämistä. Lain tarkoituksena on turvata sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen eteneminen hallituksen tavoitteiden mukaisesti.

Lisätietoja: Hankejohtaja Juhani Kouri, KYS uudistuu -projekti, p. 044 717 6382