Takaisin

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi vuoden 2020 tilinpäätöksen

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi tänään 29.3.2021 kokouksessaan vuoden 2020 tilinpäätöksen, joka osoitti 10 miljoonan euron alijäämää. Hallitus esittää valtuustolle, että tilikauden 2020 alijäämä katetaan lisäkannolla kunnilta.

Alijäämä on seurausta vuoden 2020 aikana levinneestä koronavirusepidemiasta.

Korostuspainetta vuodelle 2022

Kuntayhtymän valtuuston seminaarissa 29.3.2021 todettiin, että laskutuksen korotuspainetta on myös vuodelle 2022. Jos sairaanhoitopiirin toimintoja ei supisteta, on korotuspaine vuodelle 2022 15,1 miljoonaa euroa. Tämä johtaisi 4,1 %:n kuntalaskutuksen kasvuun. Valtaosa paineesta tulee toimintakulujen kasvamisesta, lisäksi kasvupainetta aiheuttaa jo tehtyjen investointien vaikutus poistoihin sekä ulkokuntamyynnin aiempaa varovaisempi budjetointi.

Vuoden 2022 talouden suunnittelua jatketaan ja tarkennetaan kevään 2021 aikana.

Hallituksen kokouksen pöytäkirja julkaistaan viimeistään 30.3.2021 osoitteessa http://publish.psshp.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetings&id=211726