Takaisin

Ulla Tonteri-Knuutilan kuvataidenäyttely "Ikigai" esillä KYSin G1- ja A1-käytävägalleriassa 31.12.2021 saakka

​Ulla Tonteri-Knuutilan kuvataidenäyttely "Ikigai" on esillä G1- ja A1-käytävällä 5.10. - 31.12.2021. 

Näyttelyn nimi "Ikigai" juontaa juurensa japanilaiseen ajattelufilosofiaan, jonka mukaan jokaisella on oma ikigainsa, syy olemassaoloon. Ikigai voi löytyä pienistä arjen asioista, jotka tuovat elämälle merkitystä. Se on tekemisen ja elämän iloa, harmoniaa  itsensä ja ulkopuolisen kanssa ilman tunnustuksen tavoittelua. 

- Maalaaminen on minun ikigaini. Se tuo arkeeni sisältöä, jossa prosessi itsessään tuottaa suurta iloa. Tämä ei kuitenkaan sulje pois tietoista pyrkimystä jatkuvasti kehittyä taiteilijana, Ulla Tonteri-Knuutila toteaa.

Ulla Tonteri-Knuutila on tehnyt kuvataidetta usean vuosikymmenen ajan, pitänyt yksityisnäyttelyjä sekä osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin. Jäätyään eläkkeelle KYSin suu- ja leukasairauksien poliklinikalta sairaanhoitajan toimesta hän suoritti taidemaalarin 3,5-vuotisen tutkinnon Halsingissä Alfa-Art-taidekoulussa.

Tonteri-Knuutilan teokset syntyvät Siilinjärvellä kotiateljeessa, jonka hän jakaa yhdessä puolisonsa Eelis Knuutilan kanssa. Hän maalaa usein musiikin synnyttämien tunnetilojen pohjalta sekä abstrakteja että esittäviä teoksia. 

- Joissakin teoksissani korostuu kerroksellisuus ja tekstuuri. Osassa maalauksistani  näkyy myös kiinnostukseni vanhojen mestareiden tekniikkaan, jossa teos syntyy ohuiden, laseeraavien värikerrosten kautta, Ulla Tonteri-Knuutila kertoo.