Takaisin

Yliopistosairaanhoitopiirien uusi, yhteinen keskinäinen potilasvakuutusyhtiö aloittaa 1. tammikuuta 2021

Suomen viisi yliopistosairaanhoitopiiriä ovat yhdessä perustaneet Suomen Keskinäisen Potilasvakuutusyhtiön. Yhtiölle on myönnetty toimilupa joulukuun 14. päivänä ja yhtiö aloittaa toimintansa tammikuun alussa 2021. Uuden yhtiön kautta yliopistosairaanhoitopiirit suojaavat potilasvahinkoriskinsä.

Vakuutuksenottajia ovat kaikki Suomen viisi yliopistosairaanhoitopiiriä. Käytännössä ne tekevät vakuutussopimuksen nyt perustetun yhtiön kanssa. Vakuutettuja ovat yliopistosairaanhoitopiirien omistajakunnat ja niiden alueilla toimivat muut julkisen terveydenhuollon yksiköt.

- Oman keskinäisen yhtiön kautta sairaanhoitopiireillä on suora yhteys potilasriskien hallintaan. Tavoitteenamme on tuottaa hyötyä omistajillemme mm. kustannustehokkaan toiminnan ja läpinäkyvän hinnoittelun myötä. Mahdollisen ylijäämän käsitteleminen on lisäksi täysin omistajien päätäntävallassa, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Patrik Nordman.

Finanssivalvonta myönsi uudelle yhtiölle toimiluvan 14. joulukuuta 2020. Yhtiön perustamista on valmisteltu viiden yliopistosairaanhoitopiirin toimesta vuoden 2020 aikana. Uudistus liittyy tammikuun alusta 2021 voimaan tulevaan uuteen potilasvakuutuslakiin. Potilasvahinkotapausten ratkaisu kuuluu edelleen keskitetysti Potilasvakuutuskeskukselle.

Varatuomari Patrik Nordman (49) aloitti Suomen Keskinäisen Potilasvakuutusyhtiön toimitusjohtajana lokakuussa 2020. Nordman on toiminut pitkään eri vakuutusyhtiöiden johto- ja asiantuntijatehtävissä, vastaten muun muassa riskienhallinnasta, lakiasioista ja korvaustoiminnasta.  

Taustaksi:
Yliopistosairaanhoitopiirit ovat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri.

Vuonna 2019 potilasvakuutuskorvauksia maksettiin yhteensä noin 40,1 miljoonaa euroa. Luku sisältää korvaustoiminnan hoitokulut, potilasvahinkolautakunnan kulut, asiantuntijalausunnot sekä varsinaiset korvaukset.

Potilasvakuutus on pakollinen lakisääteinen vahinkovakuutus, jonka tarkoituksena on antaa kattava vakuutusturva Suomessa annetun terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä potilaalle aiheutuneen potilasvahingoksi katsottavan henkilövahingon varalta. Potilasvakuutuksesta maksettavat korvaukset perustuvat lakiin. Potilasvakuutus on vakuutusturvan osalta kaikilla vakuutusyhtiöllä samanlainen. Vakuutusyhtiö ei voi siirtää vakuutuksenottajalle lakia ankarampia velvoitteita, antaa parempia etuja eikä sopia lakia pienemmistä tai suuremmista korvausetuuksista.

Lisätietoja: Patrik Nordman, puh. 040 833 8355

Lue aiheesta aiemmin: https://www.psshp.fi/-/suomen-keskinainen-potilasvakuutusyhtio-nimisen-yhtion-perustaminen