Tiedettä ja Tekijöitä

KYSin tutkijat kertovat kuinka tieteestä tehdään terveyttä. Blogi-kirjoitusten kohderyhmänä ovat kansalaiset, potilaat ja päättäjät, jotka ovat kiinnostuneita terveydestä ja tieteellisestä tutkimuksesta.

Takaisin

Blogisarja alkaa: Tutkimuksen tekoa työn ohessa

 

Kirjoittajana Milja Ranta. Milja toimii KYSin akuutti- ja päivystysosastojen osastonhoitajana. Blogisarjassa Milja kertoo väitöskirjatyöstään ja mitä sen tekeminen tarkoittaa hänen arjessaan.

 

Osa 1: Miten oikein päädyin mukaan moiseen touhuun?

Olen pian 46-vuotias sangen tavallinen perheenäiti, joka yrittää selvitä kiireisen arjen haasteista. Työpäivät täyttyvät henkilöstöhallinnollisista asioista Kysissä ja illat lasten- ja omista harrastuksista. Kotityöt ja koirat vievät usein kaiken jäljelle jääneen energian. Miten tähän yhtälöön sitten mahtuu tutkimuksen tekeminen? Se mahtuu suunnitellusti ja aikataulutetusti. Minä en ole öisin kirjoittaja, kuten jotkut kunnioitettavat kollegat tuntuvat olevan. Minä vaadin jaksaakseni pitkät ja säännölliset unet, säännöllistä ulkoilua ja ruokaa. Minä varaan kalenterista aikaa kirjoittamiselle ja sitten pyhitän sen sille. Olen nyt myös ollut erilaisilla tutkimusvapaa pätkillä poissa leipätyöstäni ja silloin teen aivan normaalin työpäivän tutkimuksen parissa. Jännittävää eikö totta…

Olen taustaltani pitkän linjan terveydenhuollon ammattilainen. Lukion jälkeen olen opiskellut ensin lähihoitajaksi, sitten sairaanhoitajaksi, terveystieteiden maisteriksi. Olen aina malttanut olla hetken työelämässä valmistumiseni jälkeen, kunnes on taas herännyt palo laajentaa omaa osaamista, oppia uusia asioita ja päästä eteenpäin (taaksepäin tai johonkin suuntaan). Minne, sitä en vielä tiedä. Sairaanhoitajaopintojen aikana suoritin avoimessa yliopistossa hoitotieteen opintoja samanaikaisesti. Muistan silloisen Kuopion yliopiston käytävillä ajatelleeni, että minua ette ulos saa täältä ilman hattua. Muutama vuosi (v.2000) on vierähtänyt noista ajatuksista, mutta sitä kohden. Sairaanhoitajaopintojen ja työelämäpätkän jälkeen ei hoitotiede tuntunut enää ihan omalta tieteenalalta ja siksi hain lukemaan terveyshallintotiedettä ja pääsin. Opinnot tein reippaasti neljässä vuodessa työn ohessa, pienten lasten äitinä ja kuinka yllättävää, en muista kyseisistä vuosista juuri mitään. Valmistuin terveystieteiden maisteriksi vuonna 2011. Tarkoituksena oli jatkaa väitöskirjan parissa heti valmistumisen jälkeen, mutta työelämän imu ja kuopus tulivat väliin. Syksyllä 2015 alkoi jälleen tuntumaan, että veri vetää uudestaan opintojen pariin. Talven työstin tutkimussuunnitelmaani ja jatko-opinto oikeuden sain keväällä 2016. Kaksi vuotta tein opintoja töiden ohella ja ensimmäisen pidemmän tutkimusvapaan pidin syksyllä 2018. Silloin vasta oivalsin mitä luova kirjoittaminen voi parhaimmillaan olla.

Olen paljon pohtinut mistä minuun on iskostunut ajatus tutkimuksen teosta ja ylipäätänsä väitöskirjasta. Helppo vastaus olisi todeta, että kotoa. Katsoinhan lapsesta lähtien tutkijaisäni rimpuilua apurahojen kanssa. Se ei totisesti ollut tasaista ja tylsää virkamiehen elämää. Hän rakasti sitä, että eli vapaata tutkijan elämää. Olen seurannut myös läheltä siskoni taivalta tutkijana, elänyt hengessä mukana ilot ja surut, voimatta kuitenkaan oikeasti silloin vielä ymmärtää mistä oli kyse (nyt osittain oivallan). Myös kaveripiirissäni on monta ihmistä, jotka ovat käyneet saman taipaleen läpi. Heidän kokemuksiinsa en aiemmin osannut samaistua kuin huikaisevaan iloon karonkkailtana. Ei niistä kokemuksista paljon puhuta ja ei vastapuoli luultavasti ymmärtäisi kokemusta, vaikka joku kertoisikin.

Entä mitä sitten ”tutkin” eli mistä niinä pitkinä tunteina kirjoitan ja mitä tutkiminen yhteiskuntatieteiden puolella on. Se ei ole samalla tavalla mittaamista, sokkoutettuja koe-kontrolliasetelma tutkimusta kuin se perinteisesti on luonnontieteiden puolella. Se on aikaisempaan kirjallisuuteen perehtymistä, oman tutkimusongelman rakentamista ja vastauksen etsimistä siihen, lopulta ehkä jonkun päätelmän tekemistä. Minun eräs kantava ajatukseni oli syksyllä 2015, että haluan tutkimukseni jotenkin koskettavan myös reaalimaailmaa, ihan pelkkään teoreettiseen käsitteen tarkasteluun minusta ei olisi, hattua nostan kanssasisarilleni, jotka siihen pystyvät. Minä olen enemmän toiminnan ihminen ja toivon, että tutkimukseni tuloksena olisi lopulta joitain ”konkreettista”. Olen työelämässä operoinut monella saralla iäkkäiden potilaiden kanssa ja siksi he valikoituivat myös tutkimukseni kohteeksi. Olen myös paljon pohtinut heidän hoitamistaan, henkilökunnan osaamista ja asenteita heitä kohtaan. Bingo. Niitä asioita päätin lähteä tutkimaan. Mahtaisiko henkilökunnan osaamisella ja asenteella olla yhteys iäkkäiden potilaiden kokemuksiin saamastaan hoidosta.

-Milja-