Tiedettä ja Tekijöitä

KYSin tutkijat kertovat kuinka tieteestä tehdään terveyttä. Blogi-kirjoitusten kohderyhmänä ovat kansalaiset, potilaat ja päättäjät, jotka ovat kiinnostuneita terveydestä ja tieteellisestä tutkimuksesta.

Takaisin

Blogisarja, osa 3: Pitkät tunnit päivystyksissä

 

Kirjoittajana Milja Ranta. Milja toimii KYSin akuutti- ja päivystysosastojen osastonhoitajana. Blogisarjassa Milja kertoo väitöskirjatyöstään ja mitä sen tekeminen tarkoittaa hänen arjessaan.

Tutkimuslupien ja eettisen toimikunnan puollon ollessa kunnossa pääsin vihdoin käärimään hihat ylös. Ensiksi vuorossa oli henkilöstöosuus. Kävin esittelemässä tutkimustani eri ammattiryhmille kummassakin organisaatiossa. Esittelyn jälkeen lähetin henkilöstölle kyselyt ja kyselyn jälkeen muistutuksen ja pariin kertaan uusintakyselyn. Sähköisiin kyselyihin vastaamaan motivoiminen osoittautui yllättävän haastavaksi ja jälkiviisaana osaisin varmasti nyt panostaa enemmän informaatioon yksiköissä. Minä olin itse odottanut kovasti potilasaineiston keräämisen aloittamista. Olin päättänyt, että teen haastattelut itse, koska halusin olla varma, että ne toteutetaan samalla tavalla ja haastattelija osaa sekä käyttää mittaria, että kohdata iäkkäitä ja joskus varsin huonokuntoisia potilaita, eikä säikähdä vähästä. Sairaanhoitajataustasta oli hyötyä useammankin kerran. Haastatteluajankohdat olivat pääasiassa ilta- ja viikonloppuaikoja, koska silloin oli kaikkein helpointa saada tutkimuksen sisäänottokriteerit täyttäviä potilaita. Hyvin pian opin tunnistamaan haastateltaviksi soveltuvat potilaat jo pienen juttelun jälkeen ja myös kummankin päivystyksen henkilökunta auttoi minua etsimään tutkimukseen soveltuvia potilaita. Kahteensataan potilaaseen mahtuu monta tarinaa, vaikka yritinkin pitäytyä tiukasti strukturoidussa haastattelussa. Kohtasin uskomattoman virkeitä iäkkäitä ihmisiä ja sain kaupanpäälliseksi monenlaista elämänviisautta. Mutta kohtasin myös surua, luopumista ja väsymistä. Kaiken kaikkiaan erittäin antoisa vaihe tutkimuksessa. Aineiston keruu ihmisiä kohtaamalla on tutkijallekin aivan erilainen kokemus kuin vaikka laboratorio näytteiden- tai sähköisellä kyselyllä kerätyn aineiston analysointi.

Kun lopulta aineisto oli kasassa, tuntui se kuin minulla olisi kasa epämääräisen kiemuroita porkkanoita. Olin itse muokannut maan, kylvänyt porkkanat, huolehtinut niistä ja lopulta kerännyt sadon. Nyt vain pitäisi pohtia mitä lähden hiukan epämääräisistä porkkanoistani sitten tekemään. Yhtä kaikki olin hurjan ylpeä ”porkkanoistani”, kun niitä taulukossa katselin ja ensimmäistä kertaa SPSS-ohjelmassa pyörittelin. Nehän näyttivät ihan oikeasti analysoitavalta tutkimusaineistolta.

Syksyllä 2018 jäin ensimmäistä kertaa oikealle tutkimusvapaalle kahdeksi kuukaudeksi. Olin saanut apurahan, joka mahdollisti sen. Kaksi kuukautta tuntui ensin ruhtinaalliselta ajalta. Kuvittelin ehtiväni tehdä aivan uskomattoman määrän asioita siinä ajassa. Olin ottanut myös opintoihin liittyviä kursseja samalle ajalle, kun aloittelin aineiston analysointia ja ensimmäisen artikkelin kirjoittamista. Hyvin pian huomasin, että aika tulee loppumaan hetkessä kesken. Kaikkeen ei vaan yksinkertaisesti riittänyt aikaa, vaikka yritinkin jatkaa työpäiviä ja työskentelin lyhyitä päiviä osittain myös viikonloppuisin. Jossain vaiheessa jouduin käymään itseni kanssa pikaisen työhyvinvointineuvottelun, että myös vapaapäiviä tarvitaan. Onneksi muu elämä pakotti minut ajattelemaan ja keskittymään välillä muuhunkin. Aineiston analysoinnin osalta tunsin olevani jälleen aivan lähtöviivalla. Mitä tilastollisia testejä aineistolleni tekisin? Mitä sillä olisi tehtävissä ja mihin se taipuisi? Jouduin kertaamaan ja opiskelemaan uudestaan tilastollisia menetelmiä, joita en ollut enää ajatellut tarvitsevani. Siihen tuntui tuhrautuvan uskomattoman paljon kallista tutkimusvapaata, mutta asia oli vain hyväksyttävä ja testit kerrattava.

Kun vihdoin pääsin oikeasti kirjoittamaan aiheesta, oli se aluksi hämmentävää. Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen on aivan oma lajinsa ja se ei tuntunut ollenkaan helpommalta, vaikka olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Yhtäkkiä käytössä oli vain tiukka sanamäärä ja tekstillä tiukka struktuuri. Lavertelu karsittiin tekstistäni äkkiä ja vain ydin jäi jäljelle. Olisi ihana todeta, että kirjoittaminen eteni alkuvaikeuksien jälkeen kuin Srömsössä ja pian artikkeli hyväksyttiinkin julkaistavaksi. Mutta oppirahat on pitänyt kyseisessäkin tutkimuksen vaiheessa maksaa. Vaatii luottoa itseensä ja myös ryhmältä luottoa minuun, kun artikkeli palautui ensimmäisestä lehdestä takaisin monen kuukauden työn jälkeen. Tuntui suorastaan huijaukselta kuulla saman prosessin läpikäyneiltä ihmisiltä, että sehän on aivan tavallista, kuuluu asiaan. Jupisin mielessäni, että minullekin olisi voinut joku mainita asiasta, niin pettymys ei olisi ollut niin suuri. Luultavasti joku oli maininnutkin, mutta en silloin vielä ymmärtänyt sitä tunnetasolla. Mutta yhtä kaikki, jouduin jälleen kerran toteamaan, että väitöskirja on opinnäytetyö ja oppimisprosessi. Se on koulu tutkimuksen tekoon ja sen jokainen vaihe pitää vain käydä läpi. Näillä ajatuksilla jäin kolmannelle tutkimusvapaalleni tänä syksynä ja jälleen kerran käärin hihat.

-Milja-