Lastenneurologia

Lastenneurologian yksikkö on ajanvarauspoliklinikka 0–16-vuotiaille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen. Hoitoon tullaan lääkärin lähetteellä. Osaava, moniammatillinen työryhmä takaa lapselle parhaan mahdollisen hoidon.

Osana KYSin epilepsiakeskusta toimivan yksikön erikoisosaamista on vaikean epilepsian diagnostiikka ja hoito. Ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat neurologisesti oireilevat lapset ja nuoret hoidetaan Lasten ja nuorten osastolla.

Diagnoosi ja kuntoutussuunnitelma

Yksikössä tutkitaan neurologisia sairauksia sekä aivojen ja hermoston toiminnan häiriöitä. Ne ilmenevät esimerkiksi aivoperäisinä kohtausoireina, oppimisvaikeuksina, kehityksen viivästymisenä tai hermoston ja lihasten sairauksina. Tavoitteena on edistää lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä, toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia yhteistyössä perheen kanssa.  

Yhteistyöllä toimiva arki

Yhteistyötä tehdään perheen lisäksi perusterveydenhuollon, päivähoidon sekä koulu- ja sosiaalitoimen kanssa.  Työntekijät jalkautuvat tarvittaessa lapsen kotiin, päiväkotiin tai kouluun tutkimus- tai ohjauskäynnille.