Esityksiä monta - elämää yksi

Lukuun ottamatta vuoden 1983 juhannusaaton epäonnistunutta kokon sytyttämistäni bensiinin apuvoimin päätyen ambulanssikuljetuksella KYSin ensiapuasemalle palovammojen hoitoon, on suhteeni KYSiin ollut työpainotteinen vuoteen 2007 saakka. 

Sain kunnian olla kouluttamassa vastaanottohenkilökuntaa, lääkäreitä, hoitajia ja muita talon työntekijöitä asiakaskohtaamisessa. Kolmen koulutussession sarja päättyi joulukuussa 2007 viimeiseen vuorovaikutusluentoon, joka huipentui osaltani käytännön kokemukseen. Tuolloin  kiivas työtahtini ja luentoni kokivat loppunsa viisitoista minuuttia ennen aikaansa.

Silmissäni sumeni, ajatus lähti harhailemaan, sanat alkoivat takellella ja menetin tajuntani. Seuraava muistikuva oli paareilta, kun minua siirrettiin tiputukseen tuttujen kasvojen pyöriessä ympärillä. Lepopulssini oli yli yhdeksänkymmentä ja olin tilanteessa, jota en itse ymmärtänyt. Miksi?

Tullessani tajuihini ensimmäisenä ajatuksenani oli päästä letkuista pois, koska illalla minun olisi pitänyt olla jälleen Tampereella teatterin lavalla. Olin hämilläni - mistä tämä kaikki hässäkkä ja huolenpito ympärilläni johtui? Olin väsynyt. Ajanut itseni työtaakan alla huomaamattani loppuun niin, että fysiikkani petti. 

Vaadin päästä Tampereelle, jotta esitystä ei vuokseni peruttaisi. Viereeni saapui naislääkäri, joka puhui suomea itäslaavilaisesti murtaen. Puolen tunnin keskustelun jälkeen tämä ammattitaitoinen ja lämminhenkinen lääkäri totesi minulle lauseen, joka käänsi elämässäni täysin uuden puhtaan sivun: "Ismo, esityksiä monta - elämää yksi". Itkin.

Esitystä ei peruttu, eikä elämääni. Roolini paikattiin, mutta sen jälkeen olen ymmärtänyt sanoa itse ei monelle esitykselle ja liialliselle työnteolle. Ilman itkunsekaista pötköttelyä ensiapuosaston vuodepotilaana ei ehkä fyysinen ja henkinen olotilani olisi tällä hetkellä niinkään hyvissä kantimissa saatikka tasapainossa. 

Nyt vuosia myöhemmin olen äärimmäisen kiitollinen koko KYSin minua hoitaneelle henkilökunnalle ja lääkärille, joka antoi minulle elämänohjeen, jota siitä päivästä eteenpäin olen ajatuksella noudattanut. Olisi hienoa tavata kyseinen lääkäri vielä kerran, koska onnellisimpia tästä elämänohjeesta lienevät omat lapseni. Tämän hienompaa osoitusta KYSin henkilökunnan ammattitaidosta ei tavalliselle ihmiselle, kuten minulle, voi olla.

Toivon, että saamani elämänviisaus ja kokemus auttaisivat aukaisemaan jonkun toisen vastaavanlaisessa elämäntilanteessa sokeana eteenpäin porskuttavan työnarkomaanin silmät.

Ismo Apell
ohjaaja-näyttelijä

Kuva: Johanna Kokkola