Poliisi, pappi ja rakkauden juoma

Asioin huomattavan usein Kuopion yliopistollisessa sairaalassa siihen nähden, etten työskentele siellä, enkä juuri sairastele, edes flunssaa. Poliisityön kautta KYS on yksi merkittävimmistä yhteistyökumppaneista ja samalla myös ahkera poliisin työllistäjä. Olen viettänyt aikaani KYSissä rattijuoppojen ja onnettomuuksien uhrien kanssa. Väkivalta juoksuttaa myös sairaalassa tuon tuostakin. On puukotuksen uhreja, ammuttuja ihmisiä ja muutoin vain pieksettyjä. Yksi yleisimmistä vierailuni syistä on erilaiset häiriökäyttäytymiset. Viimeisin tapaus sisälsi yhden ihmiselon tärkeimmän prosessin pikakelauksella.

Mies ja nainen olivat hakeutuneet tahoiltaan yhteispäivystykseen saamaan hoitoa vaivaan, joka ei koskaan hoitohenkilökunnalle selvinnyt. Yhteiset kiinnostuksen kohteet toivat pariskunnan nopeasti yhteen. Rakkaus roihahti räjähdysmäisesti ja sellainen vaati juhlintaa. Lemmenjuomaksi kelpasivat yhteispäivystyksen käsien desinfiointiaineet. Juoma ruokki siinä määrin voimallisesti tuoreen rakkauden lieskoja, että pian he jo lemmiskelivät yhteispäivystyksen nurkkauksessa. Paikalle kutsuttiin poliisi, joka useasti joutuu työtehtävissään myös papin virkaan. Tällä kertaa pikavihkimisiä ei tarvittu, sillä pariskunta ennätti riitaantua ja erota, ennen kuin hääyötä päästiin viettämään hotelli Betonimieheen, poliisiaseman kellarikerrokseen.

Moni sairaalan osastoista ja niiden henkilökunnasta ovat tulleet tutuksi, myös sellaiset osastot, jotka eivät suurelle yleisölle ja sairaalankävijöille tavallisesti aukene. Yksi sellaisista on KYSin obduktio-osasto, jota kansantajuisemmin voisi kutsua ruumishuoneeksi. Se on myös ainoa KYSin osasto, jonne löytyy avaimet Kuopion poliisiaseman avainkaapista.

Obduktio-osaston luottopakit Tiainen ja Luukkonen ovat tuttu parivaljakko, mutta yksi hämmästelyn aihe löytyy joka kerta, kun vierailen heidän luonaan: kuinka he jaksavat tuota raskasta ja äärimmäisen vaativaa työtä? Viimeisimmänkin vierailun aikana obduktio-osaston kylmiössä makasi kaksi tapaturmaisesti kuolleen lapsen ruumista ja kolmas oli juuri matkalla sinne. Minulle tuli kiire pois. 

Samaa hämmästelyä voi laajentaa KYSiin laajemminkin. Sairaala on valtava kompleksi, oma maailmansa. Hoidettavia riittää, jonot ovat pitkät, työ vaativaa. Ollaanhan tekemisissä ihmisten tärkeimpien asioiden - elämän ja terveyden kanssa. Kuinka he jaksavat ottaa jokaisen potilaan tärkeänä ja ainutkertaisena vastaan? Mistä löytyy voimia tehdä kaikkensa? 

Marko Kilpi
poliisi, kirjailija ja dokumentaristi