Bannerikuva kuvantaminen

Sairaanhoitaja valmistelee potilasta magneettikuvaukseen röntgen 2:ssa.

Röntgen

Röntgen

Valtaosa radiologian tutkimuksista on perinteisiä röntgentutkimuksia, kuten keuhko-, ranka-, nivel- ja luukuvia. Osastolla tehdään kuitenkin laajalla valikoimalla kaikkia moderneja röntgentutkimuksia, kuten magneetti-, tietokonetomografia- ja ultraäänikuvauksia sekä yhteistyössä kliinisen fysiologian kanssa kuvauksia nykyaikaisella PET-CT-laitteistolla.

Kaikille röntgentutkimuksille on yhteistä se, että potilaan elimistön sisältä saadaan millimetrin tarkkoja rakennekuvia, joiden perustella voidaan diagnosoida tai poissulkea valtava määrä erilaisia sairauksia ja tarvittaessa suunnitella tehokas hoito.

Röntgen ei ole pelkkää kuvaamista, vaan potilaiden hoitoon kuuluu myös esimerkiksi näytteenottoa ja erilaisia toimenpiteitä, kuten pallolaajennuksia. Kuvantamisohjauksessa avulla voidaan tehdä toimenpiteitä, jotka voisivat muuten vaatia suurenkin leikkauksen. Toipuminen kuvantamistoimenpiteistä on yleensä huomattavasti nopeampaa kuin parantuminen vastaavista leikkauksista.

Palvelemme viidessä toimipisteessä.

* Päivystysröntgenissä kuvataan ensiapualueen sekä yhteispäivystyksen päivystyspotilaat.

* Röntgen 1:ssä tehdään röntgenkuvaukset mukaan lukien hammaskuvaukset, ultraääni- ja läpivalaisututkimukset sekä angiografiat toimenpiteineen.

* Röntgen 2 vastaa tietokonetomografiasta ja magneettikuvauksista.

* Röntgen 3:ssa hoidetaan alle 16-vuotiaiden kuvaukset.

* Mammografiayksikössä tehdään rintarauhasen tutkimukset ja näytteenotot.

Toimi näin

Tarvitset lääkärin lähetteen voidaksesi tulla kiireettömään erikoissairaanhoitoon sekä laboratorio-, kuvantamis- tai muuhun tutkimukseen.

Röntgen 1 puhelinasiointi

Röntgen 1 puhelinasiointi.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantaina - Perjantaina 08:00 - 15:00

Lisätiedot

Röntgen 2 puhelinasiointi

Yhteydenotot röntgen 2:een.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantaina - Perjantaina 08:00 - 15:00

Lisätiedot

Röntgen 3 puhelinasiointi

Yhteydenotot röntgen 3:een.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantaina - Perjantaina 08:00 - 15:00

Lisätiedot

Mammografian puhelinasiointi

Mammografiayksikön puhelinasiointi.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantaina - Perjantaina 08:00 - 15:00

Lisätiedot

Päivystysröntgen

Tiedustelut päivystysröntgen.

Normaalit aukioloajat

Auki 24/7

Lisätiedot

PACS-RIS-tuki

PACS-RIS -tuen puhelinnumero.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantaina - Perjantaina 07:00 - 15:00

Lisätiedot

Röntgen 1

Röntgen 1:ssä tehdään röntgenkuvaukset mukaan lukien hammaskuvaukset, ultraääni- ja läpivalaisututkimukset sekä angiografiat toimenpiteineen.

Osoite

Puijon sairaala, Pääsairaala, A, 1. krs

Puijonlaaksontie 2, 70210 KUOPIO

Normaalit aukioloajat

  • Maanantaina - Perjantaina 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Lisätiedot

Röntgen 2

Röntgen 2 vastaa tietokonetomografiasta ja magneettikuvauksista.

Osoite

Puijon sairaala, Pääsairaala, C, 2. krs

Puijonlaaksontie 2, 70210 KUOPIO

Normaalit aukioloajat

  • Maanantaina - Perjantaina 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Lisätiedot

Röntgen 3

Röntgen 3:ssa hoidetaan alle 16-vuotiaiden potilaiden kuvaukset.

Osoite

Puijon sairaala, Pääsairaala, R, 1. krs

Puijonlaaksontie 2, 70210 KUOPIO

Normaalit aukioloajat

  • Maanantaina - Perjantaina 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Lisätiedot

Mammografia

Mammografiayksikössä tehdään rintarauhasen tutkimukset ja näytteenotot.

Osoite

Puijon sairaala, Pääsairaala, C, 2. krs

Puijonlaaksontie 2, 70210 KUOPIO

Normaalit aukioloajat

  • Maanantaina - Perjantaina 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Lisätiedot

OmaKYS-palvelu

OmaKYS on sähköinen asiointitapa potilaan ja KYSin välillä. OmaKYSissä näet muun muassa omat ajanvarauksesi ja voit täyttää sähköisiä kyselyitä. Palvelun käyttö on maksutonta. OmaKYSissä ei näy potilaskertomustekstejä.

OmaKYSissä voit

* tarkastella tulevia ja lähimenneisyydessä olleita ajanvaraustietojasi KYSiin

* täyttää hoitoon liittyviä kyselyjä

* antaa biopankkisuostumuksen

* siirtyä Omavointi-, Omakanta- ja Terveyskylä-palveluihin.

OmaKYSiin kirjaudutaan Suomi.fi-tunnistuspalvelun kautta. Kirjautumiseen tarvitset henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai varmennekortin. Huomioithan, että toisen henkilön puolesta asiointi ei ole vielä mahdollista.

Lisätiedot