Länkstig

Hoitajana KYSissä - Ammatillinen kehittyminen

Hoitotyön ammatillinen kehittyminen

Hoitotyö KYSissä on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettua. KYSissä työskentelevät hoitotyön ja kuntoutuksen ammattilaiset haluavat kehittyä ja kehittää hoitotyötä.

KYSissä on luotu urakehityksen tueksi ammattiuramalleja ja mentorointiohjelmia. Hoitohenkilökunnan ammatillisen kehittymisen ja uralla etenemisen tueksi perustettiin vuonna 2018 Ammattiura -työryhmä. Tuolloin aloitettiin ammattiuramallien kehittäminen ja työstäminen.

KYSin hoitotyön ammattiuramallin aikajana (PDF)

Hoitotyöntekijät hankkivat uutta osaamista laaja-alaisesti, jakavat toisilleen näyttöön perustuvaa tietoa ja konsultoivat hoitotyön sekä muiden alojen asiantuntijoita asiakkaan parhaaksi. Hoitotyöntekijät toimivat erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa kehittämässä eri asiakasryhmien hoitoa.

Myös asiakkaat luottavat hoitotyöntekijöiden ammatilliseen osaamiseen. Asiakkaat osallistuvat aktiivisesti omaan hoitoonsa ja toiminnan kehittämiseen. Kaikissa tilanteissa pyritään aina parhaaseen mahdolliseen asiakaspalvelukokemukseen.

​​​​​​