« Takaisin

Kaarisairaalan edustalle uudet liikennejärjestelyt

Kaarisairaalan edustalle uudet liikennejärjestelyt

KYS on aloittanut Kaarisairaalan edustan liikenteelliset uudistamistyöt. Ne saadaan valmiiksi lokakuun loppuun mennessä, samoin kuin jo aiemmin käynnistetty päätalon etupihan remontti.

Muutostöiden aikana molemmille pääoville voi koko ajan ajaa, mutta työkoneiden takia varovaisuutta tarvitaan. Remonttien jälkeen liikennöinti KYSille on entistä sujuvampaa.

Parkkitaloon on puhkaistu uusi kohta sisäänajoa varten.Parkkitaloon on puhkaistu uusi kohta sisäänajoa varten.

 

 

 



 

 

 

 

 

 

 

Kaarisairaalan edustaa väljennetään siten, että potilaiden saattoliikenne, pysäköintitaloon ajo sekä huoltoliikenne eriytetään toisistaan. Samalla myös jalankulkijat saavat uuden jalankulkureitin.

        -Tähän asti Kaarisairaalan edusta on ollut ahdas ja liikenteellisesti melkoinen sumppu. Uusilla järjestelyillä rauhoitamme Kaarisairaalan edustan pelkästään saattoliikenteelle. Sen takia olemme jo puhkaisseet pysäköintitaloon uuden sisään- ja ulosajokohdan hieman eri paikalle kuin se nykyään on ja saamme siten parkkitaloliikenteelle suoremman ja sujuvamman reitin, kertoo rakennuttaja Reino Pyy KYSin Kiinteistöhallinnosta.

Jalankulkijoiden turvallisuus paranee, koska muutostöiden jälkeen heillä on käytössään uusi kolme metriä leveä jalankulkutie. Samalla ennen päivystysrakennuksen lipan alla ollut portaallinen kävelyväylä suljetaan.

Taksitolppa parkkitalon taakse

Alueen väljentämiseksi Kaarisairaalan edessä oleva taksitolppa poistetaan käytöstä remontin ajaksi. Taksien uusi sijoituspaikka on parkkitalon takana vastapäätä rakennus 3:a. Myös pysäköintitalon sivustalla ollut pyöräkatos on poistettu käytöstä.

Lisäksi KYSin sisäpihalle menevää huoltoajoreittiä oikaistaan, jotta kuorma-autojen ja muiden isojen huoltoautojen pääsy alueelle helpottuu.

        -Huoltoreitin selkeytyksellä ennakoimme jo etukäteen vanhan päätalon peruskorjaus- ja laajennushankkeen  vaatiman työmaaliikenteen tarpeita.

Liikennöinti turvallisemmaksi

Kaarisairaalan edustan remontin lisäksi myös vanhan päätalon ja päivystyksen edustalla ovat menossa liikenteelliset muutostyöt. Molemmat remontit saadaan valmiiksi parin kuukauden sisällä eli lokakuun loppuun mennessä.

        -Näillä uusilla järjestelyillä liikennöinti KYSille selkiytyy ja muuttuu turvallisemmaksi niin jalankulkijoille kuin autoilijoillekin.  Nyt remonttien aikana pyydämme KYSillä asioivilta malttia ja varovaisuutta, koska alueella normaalin liikenteen seassa liikkuu tavallista enemmän työkoneita, huomauttaa rakennuttaja Pyy.

Muutostöistä huolimatta pysäköintitaloon ja Kaarisairaalaan voi ajaa koko ajan. Remonttialueella järjestetään päivittäin liikenteen ohjausta. Remontin takia ainoastaan vain yksi asiakaspaikka parkkihallissa menetetään, henkilöstöltä parkkipaikkoja vähenee yhdeksän.

 

Lisätietoja:

Rakennuttaja Reino Pyy
KYS Kiinteistöhallinto
Puh. 0447176062

Vastaava työnjohtaja Jari Frimodig
KYS Kiinteistöhallinto
Puh. 0447179319