« Takaisin

Koljonvirran Tuntematon Sotilas keräsi jättipotin syöpäpotilaille

Koljonvirran Tuntematon Sotilas keräsi jättipotin syöpäpotilaille

Keinutuoli, korvapuusteja ja tuoretta kahvia. Liinat pöydille, viherkasveja tai edes silkkikukkia ja sohva nurkkaan. Näillä konkreettisilla ja kodinomaisilla asioilla KYSin syöpäpotilaat tahtoisivat itseään ilahdutettavan infuusioyksikössä käydessä. Nyt näitä toiveita toteutetaan lahjoituksen turvin.

Koljonvirta Teatterin Tuntematon Sotilas oli yleisömenestys ja keräsi runsaan potin hyväntekeväisyyteen.Koljonvirta Teatterin Tuntematon Sotilas oli yleisömenestys ja keräsi runsaan potin hyväntekeväisyyteen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ohjaaja Ismo Apellin Iisalmessa luotsaama Koljonvirta Teatteri keräsi kesän 2017 aikana hyväntekeväisyyteen osoitetuilla lipputuloilla kaikkiaan lähes 14 000 euroa. Tästä puolet, eli tarkalleen 6867 euroa lahjoitettiin KYSin syöpäosaston infuusioyksikölle.

Syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheidensä hyväksi toimiva Juho-Pekka Salorannan muistorahasto sai 3422,50 euroa, samoin Pohjois-Savon ja Kainuun rintama- ja sotaveteraanit.

Lahjoitusta luovuttamassa KYSillä oli 10.10. Ismo Apellin ohella teatterin ydinryhmä, mm. Apellin tytär, tuottaja Iitu Apell-Nevalainen, joka kertoi heidän kaikkien paikalla olevien arvostavan suuresti mahdollisuutta päästä tutustumaan lahjoituskohteeseen henkilökohtaisesti.

– Näytelmän toteuttamisessa on ollut mukana kaikkiaan 60 aktiivisen ihmisen joukko, josta suurin osa on vapaaehtoisia harrastajia, niin näyttelijät, järjestysmiehet, lavastajat ja muukin näytelmän toteuttamiseen tarvittava väki, Ismo Apell esittelee lahjoituksen mahdollistanutta joukkoa.

Myös aineeton hyvän tekeminen on tällä joukolla mahdollista. Lahjoitusta vastaanottamassa ollut johtajaylilääkäri Jorma Penttinen muistutti taiteen tutkitusti parantavasta voimasta, ja tämä herätti ajatuksia siitä, kuinka teatteria voitaisiin tulevaisuudessa tuoda potilaiden ulottuville.

Koljonvirta Teatterin nokkamies, ohjaaja Ismo Apell (vas.) vaihtoi ajatuksia Jorma Penttisen ja Pekka Salorannan kanssa.Koljonvirta Teatterin nokkamies, ohjaaja Ismo Apell (vas.) vaihtoi ajatuksia Jorma Penttisen ja Pekka Salorannan kanssa.

 

 

 

Lahjoitukset osa toimintaa

Koljonvirta Teatterille rahankeräys hyväntekeväisyyteen on ollut oleellinen osa toimintaa aiemminkin. Aiempina vuosina rahaa on kerätty erillisellä hyväntekeväisyysnäytöksellä, nyt potti kerättiin useamman näytöksen osalta 6 euroa / lippu -periaatteella. Kumpikin tapa on ollut toimiva, ja tulevana kesänä hyvää tehdään Koljonvirran ohella Rauhalahden kesäteatterissa.

– Lahjoituskohteet valikoituivat yleisön Facebook-äänestyksen tuloksena, jossa KYSin syöpäosasto sai ylivoimaisesti eniten ääniä. Lahjoituspottia haluttiin jakaa myös potilastoimintaan ja ennen kaikkea vähävaraisten perheiden tukemiseen, ja siihen Juho-Pekka Salorannan muistorahasto osoittautui sopivimmaksi kohteeksi, Apell kertoo.

Muistorahastoa edustanut Pekka Saloranta kertoi, että rahasto korvaa syöpäsairaiden lasten perheille kaikki ylimääräiset kulut, joita sairaudesta syntyy. Näistä suurimpia ovat yllättäen nykyään sairaalareissuista koituvat pysäköintikulut.

– Toinen tukijalkamme on potilaskoti Valkeisenlammen rannalla Niiralassa. Kyseessä on lahjoituksena saatu asunto, jossa kauempaa hoitoon tulevien lasten vanhemmat voivat yöpyä. Lisäksi meillä on nykyään vuokra-asunto Puijonlaaksossa. Yöpymisiä näissä on 900 vuodessa, ja majoituksen lisäksi asunnoilla on tärkeä merkitys vanhemmille keskinäisen vertaistuen paikkana. Asunnolla voidaan puhua aikuisten kesken sellaista, jota osastolla ei voi, Pekka Salovaara korostaa.

Pohjois-Savon syöpäyhdistyksen yhteydessä toimiva Juho-Pekka Salorannan muistorahasto on syntynyt 2-vuotiaana leukemiaan menehtyneen Juho-Pekan muistoksi vuonna 1982 ja toimii yksityisten lahjoitusten varassa.

 

Minna Mykkänen, Päivi Auvinen ja Kristiina Tyynelä-Korhonen kertoivat syöpäosaston toiminnasta ja potilaiden toiveista varojen käytön suhteen.Minna Mykkänen, Päivi Auvinen ja Kristiina Tyynelä-Korhonen kertoivat syöpäosaston toiminnasta ja potilaiden toiveista varojen käytön suhteen.Lahjoitusta vastaanottamassa oli syöpäosaston ja Pekka Salorannan ohella KYSin johtoa. Lahjoitusta vastaanottamassa oli syöpäosaston ja Pekka Salorannan ohella KYSin johtoa.