« Takaisin

Tehohoitoa vaativan pitkittyneen epileptisen kohtauksen jälkeen puolet potilaista toipuu ennalleen - väitös 20.5.

Tehohoitoa vaativan pitkittyneen epileptisen kohtauksen jälkeen puolet potilaista toipuu ennalleen - väitös 20.5.

Väitös neurologian ja tehohoidon alalta

Anne-Mari KantanenAnne-Mari KantanenKolme neljäsosaa pitkittyneen epileptisen kohtauksen vuoksi tehohoitoon joutuneista potilaista on edelleen elossa vuoden kuluttua hoitojaksosta. Noin puolet potilaista on toipunut aiempaan vointiinsa, selviää lääketieteen lisensiaatti Anne-Mari Kantasen väitöstutkimuksesta.

Pitkittynyt epileptinen kohtaus, status epilepticus, on neurologinen hätätilanne, joka vaatii välitöntä hoitoa. Sairaustilaan liittyy merkittävä kuoleman tai vammautumisen riski. Kaikista epileptisistä kohtausoireista vain pieni osa etenee alkuvaiheen lääkehoidoille reagoimattomaksi, hoitoresistentiksi, ja edellyttää tehohoitoa. Hoitoresistentin, pitkittyneen epileptisen kohtauksen pitkäaikaisennusteesta on hyvin vähän tutkimustietoa, ja aiempi tieto perustuu pieniin tutkimusotoksiin. Suomessa on ollut käytössä pitkittyneen epileptisen kohtauksen uudistettu Käypä hoito -suositus vuodesta 2009. Suositus antaa ohjeet oirekuvan tunnistamiseen ja sairauden määrittämiseen ja ensisijaisesti annettavaan hoitoon.

Kantasen väitöstyön kolmessa osatutkimuksessa selvitettiin hoitoresistentin ja erittäin hoitoresistentin pitkittyneen epileptisen kohtauksen ilmaantuvuutta ja hoitotuloksia sekä Käypä hoito -suosituksen toteutumista Suomessa. Tutkimuksen kohteena olivat hoitoresistentin pitkittyneen epileptisen kohtauksen vuoksi suomalaisilla teho-osastoilla vuosina 2010–2012 hoidetut potilaat. Tiedot koottiin suomalaisen tehohoidon laadunseurantahankkeen, Suomen Tehohoitokonsortion tietokannasta sekä sairauskertomuksista. Osatutkimuksista kaksi käsitteli potilasaineistoa, hoitoa ja tuloksia valtakunnallisella tasolla, kolmas kohdistui Kuopion yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen yksityiskohtaisempiin hoitotuloksiin.

Pitkittyneen epileptisen kohtauksen vuoksi teho-osastoilla hoidettiin kolmen vuoden aikana 395 potilasta. Heistä 87:lle eli 22 prosentille kehittyi erittäin hoitoresistentti epileptinen kohtaus. Hoitoresistentin pitkittyneen epileptisen kohtauksen ilmaantuvuus oli 3,4 tapausta 100 000 asukasta kohden vuodessa. Vuoden kuluessa 25 prosenttia potilaista menehtyi. Erittäin hoitoresistentin epileptisen kohtauksen ilmaantuvuus oli 0,7 tapausta 100 000 asukasta kohden vuodessa ja näistä potilaista kuoli seuraavan vuoden aikana 36 prosenttia. Kuolemanvaaraa lisäsivät sairaustilan pitkittyminen erittäin hoitoresistentiksi, potilaan alentunut omatoimisuusaste päivittäistoiminnoissa ja eri elinjärjestelmien toimintahäiriöt.

– Pystyimme tuomaan tällä tutkimuksella uutta tietoa kansainväliseenkin käyttöön. Suomi on pieni maa ja sairaalaverkosto yhtenäinen. Meillä hoidetaan kaikki tämän sairausryhmän potilaat keskus- ja yliopistosairaaloiden teho-osastoilla. Dokumentointi on kattavaa, ja kykenimme kokoamaan koko maata koskevat tiedot luotettavasti. Siksi pystyimme esittämään väestöpohjaiset ilmaantuvuus- ja kuolleisuusluvut erittäin hoitoresistentille pitkittyneelle epileptiselle kohtaukselle ensimmäisenä maailmassa, Kantanen toteaa.

Kantasen vastaväittäjäksi saapuu professori Simon Shorvon University College London -yliopistosta. Shorvon tunnetaan yhtenä maailman merkittävimmistä epilepsiatutkijoista, ja muun muassa erittäin hoitoresistentin pitkittyneen epileptisen kohtauksen, "super-refraktorisen status epilepticuksen", käsite on hänen luomansa.

– On ollut erittäin hienoa olla mukana tuottamassa kansainvälisestikin merkittävää lisätietoa tästä sairaudesta ja nähdä, kuinka tieto otetaan kannustavasti ja kiittäen vastaan, Kantanen iloitsee.

Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualuella lähes 50 prosenttia potilaista oli vuoden kuluttua palautunut voinniltaan lähtötasoon, 30 prosentille oli jäänyt toiminnallista haittaa ja 20 prosenttia potilaista oli kuollut. Toipumisennuste oli huonompi iäkkäillä potilailla ja niillä, joilla pitkittyneen sairaustilan syynä oli etenevä vaikea sairaus.

Kohtausoireiden lääkehoitovalinnat olivat Käypä Hoito -suosituksen mukaisia eri hoitovaiheissa. Suomessa alkuvaiheen lääkehoito voidaan aloittaa jo ensihoidossa sairaalan ulkopuolella, mikä helpottaa oireiden hoitamista merkittävästi. Hoitoresistentin pitkittyvän epileptisen kohtauksen tunnistamisen ja hoitamisen apuna käytettävän aivosähkökäyrätutkimuksen saatavuudessa oli vuosina 2010–2012 alueellisia eroja, erityisesti virka-ajan ulkopuolella. Tässä asiassa Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen sairaalat pärjäsivät hyvin: aivosähkökäyrätutkimus oli suositusten mukaisesti saatavilla sairauden diagnoosivaiheessa yli 90 prosentille potilaista, kun valtakunnallisesti vain alle puolet potilaista oli sairaalaan tulovaiheessa tutkittu tällä menetelmällä.

– On aina hyödyllistä katsoa omia hoitotuloksia, jotta huomaa millä tavalla asiat oikeasti menevät. Onneksi aivosähkökäyrän saatavuus on vuonna 2017 jo selvästi paremmalla tasolla ja saatavuuden parantamiseksi tehdään jatkuvasti työtä. Tutkimuksella voi joskus osoittaa myös tällaisia asioita, pohtii Kantanen.

Tutkimuksen valossa voidaan todeta, että pitkittynyt epileptinen kohtaus on päivystyksellinen neurologinen hätätila, johon liittyy merkittävä kuoleman tai vammautumisen riski. Sairauden hoidon edistämiseksi ja hoitotulosten parantamiseksi koko hoitoketjun pitäisi toimia nopeasti ja järjestelmällisesti.

– Olennaista on epileptisten kohtausten nopea havaitseminen ja viiveetön hätäkeskukseen soitto, ilmaantuipa oire missä tahansa. Ensihoidon aloittaessa ensimmäisen lääkehoidon ja päivystävän lääkärin ja neurologin jatkaessa lääkehoitoa sairaalassa voidaan suurin osa epileptisistä kohtauksista saada pysäytettyä ja purkaustoiminta aivoissa päättymään. Tehohoitoa vaativat potilaat on tunnistettava oirekuvan ja päivystyksellisen aivosähkökäyrätutkimuksen avulla ja siirrettävä ripeästi tehohoitoon kohtauksen pysäyttämiseksi, toteaa Kantanen.

Lääketieteen lisensiaatti, neurologian erikoislääkäri Anne-Mari Kantasen väitöskirja Intensive Care Treated Refractory Status Epilepticus – Incidence and Outcome in Finland 2010-2012 (Tehohoitoa vaativa pitkittynyt epileptinen kohtaus – ilmaantuvuus ja kuolleisuus 2010 - 2012) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Simon Shorvon UCL -yliopistosta Lontoosta ja kustoksena professori Reetta Kälviäinen Itä-Suomen yliopistosta. Tilaisuus on englanninkielinen.

Anne-Mari Kantanen on syntynyt vuonna 1975 Orivedellä ja toimii nykyisin neurologian erikoislääkärinä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa vastuualueenaan akuutti neurologia. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon Kouvolan Lyseon Lukiossa vuonna 1994 ja lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Kuopion yliopistossa vuonna 2000 ja neurologian erikoislääkärin tutkinnon Kuopion yliopistossa vuonna 2007.

Aika ja paikka: 20.5. klo 13, KYS Auditorio