Takaisin

Alueellinen koronaepidemian torjunnan koordinaatioryhmä tiedottaa 14.6.2021

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella epidemia on hiipumassa. Ilmaantuvuus viimeisten 14 vrk:n aikana on ollut vain 1,6 per 100 000 asukasta. Sairaalahoidossa ei tällä hetkellä ole koronapotilaita. Rokotukset ovat edenneet hyvin, 50 vuotta täyttäneistä lähes 80% on rokotettu ja 60 vuotta täyttäneistä jo yli 80% on saanut rokotteen.

Alueella ei ole voimassa rajoituksia eikä muita suosituksia kuin perustason kasvomaskisuositus.

Maskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa:

  • Joukkoliikenteessä
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella

Kasvomaskia on hyvä käyttää myös julkisissa sisätiloissa, jos lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

Erilaisissa tapahtumissa tulee noudattaa tapahtumanjärjestäjän ohjeistusta myös maskin käytön osalta.

Matkustamisen myötä epidemiatilanne voi heikentyä

Matkustaminen tulee kesän myötä lisääntymään, joten taudin leviäminen Pohjois-Savoon on mahdollista sekä Etelä-Suomesta että ulkomailta. Edelleenkin ihmisten tulee käydä herkästi koronatestissä, jos saa oireita ja varsinkin jos epäilee altistuneensa virukselle esimerkiksi matkailuun liittyen.